Yhteistyösopimus on sopimus, jolla kaksi tai useampaa osapuolta sopivat yhteistyöstä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Yhteistyö voi liittyä esimerkiksi liiketoiminnan kehittämiseen, markkinointiin, tuotekehitykseen tai palveluiden tuottamiseen.
Yhteistyöstä sovittaessa sopimusvapaus on lähtökohtaisesti laaja. Osapuolten on tärkeä määritellä, mistä halutaan sopia ja mitä sopimuksella tavoitellaan. Yhteistyön vapautta rajoittaa kuitenkin esimerkiksi kilpailulainsäädäntö.

Yhteistyösopimus määrittää osapuolten välisen yhteistyön keskeiset ehdot. Selkeä ja huolellisesti laadittu sopimus vähentää erimielisyyksien riskiä ja auttaa varmistamaan, että yhteistyö etenee suunnitellusti.
Sopimuksessa on keskeistä määritellä yhteistyön tarkoitus, osapuolten tehtävät sekä vastuunjako. Lisäksi on tärkeää sopia esimerkiksi kustannusten jakamisesta, päätöksenteosta ja mahdollisista immateriaalioikeuksista.
Yhteistyöhön liittyvät riidat koskevat usein vastuiden epäselvyyttä, kustannusten jakautumista tai yhteistyön päättämistä. Näiden osalta tarkat sopimuslausekkeet ovat keskeisiä.
Yhteistyösopimukset ovat usein luonteeltaan joustavia ja voivat sisältää elementtejä useista eri sopimustyypeistä esimerkiksi salassapitosopimuksista ja lisenssisopimksista. Tästä syystä sopimuksen räätälöinti tilanteeseen sopivaksi on tärkeää.

Yhteistyösopimuksen osapuolia voivat olla yritykset, yhteisöt tai yksityishenkilöt, jotka sopivat keskinäisestä yhteistyöstä.
Osapuolet voivat olla keskenään tasavertaisia kumppaneita tai heidän roolinsa voivat erota toisistaan yhteistyön luonteesta riippuen. Sopimuksessa on tärkeää määritellä osapuolten roolit selkeästi.
Sopimuksen osapuolista käytetään yhdessä termiä osapuolet (eng. parties).
Esimerkkilauseke suomeksi
Tämä yhteistyösopimus (“Sopimus”) on tehty seuraavien osapuolten välillä: [Osapuoli 1] ja [Osapuoli 2], jäljempänä yhdessä “Osapuolet”.
Esimerkkilauseke englanniksi
This Cooperation Agreement (“Agreement”) is entered into by and between [Party 1] and [Party 2], collectively referred to as the “Parties”.
Yhteistyön sisältö on yksi yhteistyösopimuksen keskeisimmistä määriteltävistä asioista. Sopimuksessa tulee kuvata riittävän tarkasti, mitä yhteistyö käytännössä tarkoittaa ja mitä osapuolet sitoutuvat tekemään.
Yhteistyön sisältö voi kattaa esimerkiksi yhteisen projektin toteuttamisen, palveluiden tuottamisen, markkinointiyhteistyön tai muun liiketoiminnallisen kokonaisuuden. Sopimuksessa voidaan myös määritellä tavoitteet ja mittarit yhteistyön onnistumisen arvioimiseksi.
On tärkeää rajata yhteistyön laajuus selkeästi. Epäselvä työnjako tai tavoitteet ovat yksi yleisimmistä riitaisuuksien syistä yhteistyösuhteissa.
Selkeä ja konkreettinen yhteistyön kuvaus helpottaa sopimuksen toteuttamista ja vähentää merkittävästi tulkintaerimielisyyksiä yhteistyön aikana.
Osaava juristimme laatii tarpeittanne vastaavan yhteistyösopimuksen.
"*" näyttää pakolliset kentät
Saa pääsyoikeus kymmeniin juridisiin asiakirjamalleihin ja tietoiskuihin maksutta.