Johtajasopimus

Johtajasopimus on työsopimus, jolla sovitaan johtavassa asemassa olevan työntekijän tehtävistä, oikeuksista ja velvollisuuksista.

Johtajasopimuksessa määritellään esimerkiksi johtajan vastuut, toimivalta, palkitseminen sekä salassapito- ja kilpailukieltoehtoja koskevat velvoitteet.

Johtajasopimus

Milloin tehdään työsuhteinen johtajasopimus?

Työsuhteinen johtajasopimus tehdään silloin, kun johtavassa asemassa oleva henkilö toimii yhtiössä työsuhteessa. Toimitusjohtaja ei ole yhtiön työntekijä vaan toimielin. Tästä syystä toimitusjohtajan kanssa tehtävä toimitusjohtajasopimus eroaa lähtökohdiltaan työsuhteisen johtajan sopimuksesta.

Johtajasopimus – malli

Johtajasopimus, malli

Johtajasopimuksen osapuolet

Johtajasopimuksen osapuolia ovat yhtiö (eng. company) ja johtaja (eng. executive tai director).

Yhtiö on työnantaja, jonka johtotehtävissä johtaja toimii. Johtaja on henkilö, joka toimii yhtiön ylimmässä tai keskijohdossa esimerkiksi liiketoimintajohtajana, talousjohtajana tai myyntijohtajana.

Sopimuksen osapuolista käytetään yhdessä termiä osapuolet (eng. parties).

Esimerkkilauseke suomeksi
Tällä johtajasopimuksella [Yhtiö] (”Yhtiö”) ja [Johtaja] (”Johtaja”) sopivat Johtajan asemasta, tehtävistä ja ehdoista tämän sopimuksen mukaisesti.
Esimerkkilauseke englanniksi
Under this Executive Agreement, [Company] (the “Company”) and [Executive] (the “Executive”) agree on the Executive’s position, duties and terms in accordance with this agreement.

Palkitseminen

Palkitseminen on yksi johtajasopimuksen keskeisimmistä osa-alueista. Sopimuksessa tulee määritellä selkeästi kiinteä palkka, mahdolliset bonukset, optiot sekä muut edut.

Johtajasopimuksen laadinta

Johtajasopimus määrittelee johtavassa asemassa olevan työntekijän ja työnantajan välisen työsuhteen keskeiset ehdot. Hyvin laadittu johtajasopimus selkeyttää osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä vähentää tulkintaerimielisyyksien riskiä erityisesti vaativissa johtotehtävissä.

Laadimme johtajasopimuksia esimerkiksi liiketoimintajohtajille, talousjohtajille, myyntijohtajille ja muille ylimmän tai keskijohdon jäsenille. Sopimuksessa voidaan sopia muun muassa tehtävistä ja vastuista, raportointisuhteesta, palkitsemisesta, tulospalkkioista, luontoiseduista, salassapidosta, immateriaalioikeuksista sekä kilpailu- ja rekrytointikielloista.

Koska johtaja on työsuhteessa, sopimuksessa huomioidaan työsopimuslain pakottava sääntely sekä johtotehtävien erityispiirteet. Huolellisesti laadittu johtajasopimus auttaa suojaamaan sekä työnantajan liiketoimintaa että johtajan oikeudellista asemaa koko työsuhteen ajan ja sen päättyessä.

Eksakti sopimus

Eksakti johtajasopimus, joka on räätälöity tietyn tehtäväkuvan työsuhteeseen.
630
  • Etäneuvottelut toivotusta sopimuksen sisällöstä noin 60 minuuttia.
  • Työnteon keskeisten ehtojen määrittely.
  • Mahdollisuus sopia johtajan salassapitovelvollisuudesta.
  • Mahdollisuus sopia immateriaalioikeuksien siirrosta työnantajalle.
  • Mahdollisuus sopia rekrytointi- ja houkuttelukiellosta.
  • Mahdollisuus sopia matkustuksesta ja edustamisesta.
  • Mahdollisuus sopia sähköpostikäytännöistä.
  • Mahdollisuus sopia tavanomaisesta tulospalkkiosta.
  • Sopiminen työajasta tai työajan puuttumisesta.
  • Mahdollisuus asettaa johtajalle omaisuuden palautusvelvollisuus.
  • Muut vakiolausekkeet.
  • Työehtosopimuksen huomiointi ja soveltamisalan tarkastus.
  • Kommenttikierros ja viimeistely.
  • Mahdollisuus sähköisiin allekirjoituksiin.

Kattava sopimus

Hakuilmoituksen tarkistus, pohjat rekrytoinnin dokumentointiin, enintään 2 h neuvottelut johtajasopimuksen sisällöstä, kattava työsopimus, kilpailukieltosopimus (jos mahdollista), etätyöstä sopiminen, ja johtajan esittämien muutosten tarkistus.
1200
  • Neuvottelut toivotusta sopimuksen sisällöstä noin 2 h (etänä tai toimistolla).
  • Hakuilmoituksen tarkistus.
  • Mallipohjat rekrytoinnin dokumentointiin.
  • Työnteon keskeisten ehtojen määrittely.
  • Kilpailukiellon asettamisen mahdollisuuden tutkiminen ja siitä sopiminen.
  • Mahdollisuus sopia johtajan salassapitovelvollisuudesta.
  • Mahdollisuus sopia immateriaalioikeuksien siirrosta työnantajalle.
  • Mahdollisuus sopia rekrytointi- ja houkuttelukiellosta.
  • Mahdollisuus sopia matkustuksesta ja edustamisesta.
  • Mahdollisuus sopia sähköpostikäytännöistä.
  • Mahdollisuus sopia erilaisista tulospalkkioista ja bonuksista.
  • Mahdollisuus sopia liukuvasta työajasta tai joustotyöstä.
  • Mahdollisuus asettaa johtajalle omaisuuden palautusvelvollisuus.
  • Muut vakiolausekkeet.
  • Mahdollisuus sopia etätyöstä.
  • Työehtosopimuksen huomiointi ja soveltamisalan tarkastus.
  • Kommenttikierros ja viimeistely.
  • Työntekijän esittämien muutosten tarkistus.
  • Mahdollisuus sähköisiin allekirjoituksiin.
Liity sisäpiiriin!

Saa pääsyoikeus kymmeniin juridisiin asiakirjamalleihin ja tietoiskuihin maksutta.